Page 12 - Kiinteistö & Energia 8/2021
P. 12
Suomessa kehitetään keskikokoisen kaupungin kaukolämmön tarpeen tuottavaa pienydinvoimalaa
Kaukolämpöä pienydinvoimalla
Yli 80 prosenttia kotimaisesta sähköstä saadaan jo altion tutkimuslaitos VTT käynnisti
nykyisin vähäpäästöisistä energialähteistä, mutta viime vuonna suomalaisen kaukoläm-
mön tuotantoon tarkoitetun pieny-
lämmityksessä käytettävän energian tuotanto on V dinreaktorin kehitystyön yhteistyössä
edelleen vahvasti riippuvainen fossiilisista polttoaineista. Lappeenrannan teknisen yliopiston LUT:n
kanssa. Ideana on kehittää suomalaiseen, ja
Yksi mahdollisuus ilmastoystävällisen kaukolämmön laajemmin eurooppalaiseen mittakaavaan,
tuotannolle on pienydinvoima. soveltuva pienydinvoimala. Pienydinvoima-
la voitaisiin tuoda lähelle asutusta ja liittää
kaupungin kaukolämpöverkkoon.
Teksti: Eero Wihuri
Ydinenergia on Suomen suurin yksittäinen
sähköntuotantomuoto, jolla katetaan nykyisin
noin kolmannes kotimaisesta tuotannosta. Ydi-
nenergian tuotannon kasvihuonekaasupäästöt
koko elinkaaren yli ovat pienet, samaa luokkaa
kuin esimerkiksi tuulivoiman.
Vaikka sähköntuotannon hiilijalanjälki on
12