Rakentaminen, Remontoiminen

– Kotitalousvähennyksestä tehtävä pysyvä kannustin remontteihin

Rauta- ja sisustustarvikekauppa RASI ry esittää seuraavalle hallitukselle kolmea keskeistä tavoitetta rakentamisen, remontoinnin ja alan kaupan kasvun vahvistamiseksi: Kotitalousvähennyksestä on tehtävä pysyvä kannustin remontteihin, rakentamisen esteitä on poistettava ja EU-sääntelystä on tehtävä ennakoitavaa ja yrityksille toteuttamiskelpoista.

RASI ry:n toimitusjohtaja Riikka Vaaja korostaa, että rakentamisen ja remontoinnin kasvu edellyttää pitkäjänteisiä päätöksiä ja investointien esteiden poistamista.

Rakentamisen vaikeat vuodet ovat heijastuneet laajasti alan yrityksiin. RASI ry korostaa, että kasvun käynnistyminen edellyttää kotitalouksien ja taloyhtiöiden remontointimahdollisuuksien vahvistamista sekä yritysten toimintaympäristön pitkäjänteistä kehittämistä.

– Rakentamisen ja remontoinnin vaikutukset ulottuvat koko arvoketjuun. Kun kotitaloudet ja taloyhtiöt investoivat, syntyy työtä rakentajille ja kysyntää kaupalle, materiaalitoimittajille, kuljetuksille ja teollisuudelle. Seuraavalta hallitukselta tarvitaan päätöksiä, jotka poistavat kasvun esteitä ja kannustavat investointeihin, sanoo RASI ry:n toimitusjohtaja Riikka Vaaja.


Rauta- ja sisustustarvikekauppa RASI ry on julkaisut tavoitteensa ensi kevään 2027 eduskuntavaaleihin ja tulevalle vaalikaudelle 2027–2031. RASI ry esittää kotitalousvähennyksen vakiinnuttamista riittävän kannustavalle tasolle. Vähennyksen jatkuva muuttaminen on lopetettava, jotta kotitaloudet ja yritykset voivat suunnitella remontteja pitkäjänteisesti. Samalla kuluttajien tietoisuutta vähennyksen hyödyntämismahdollisuuksista on lisättävä.

Kotitalousvähennys kannustaa teettämään työt ammattilaisilla, tukee työllisyyttä ja ehkäisee harmaata taloutta. Se voi vauhdittaa myös energiatehokkuus- ja esteettömyysremontteja sekä tukea ikääntyvien mahdollisuuksia asua kotona.

– Kotitalousvähennyksen pitää olla tavallisten suomalaisten ulottuvilla. Riittävän tuntuva ja helposti ymmärrettävä vähennys kannustaa teettämään remontteja ammattilaisilla. Jatkuvasti tapahtuvien muutosten sijaan tarvitaan pysyvyyttä, Vaaja toteaa.

Rakentamisen ja korjausrakentamisen esteet pois

Rakentamisen ja korjausrakentamisen rahoituksen saatavuus on varmistettava. Kaavoitus- ja lupaprosessien on oltava sujuvia, yhdenmukaisia ja ennakoitavia. Myös taloyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakausjärjestelmän on toimittava käytännössä, jotta rahoituksen puute ei tarpeettomasti pysäytä korjaushankkeita.

Korjausrakentaminen on tärkeää myös olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuuden parantamisessa ja asuntojen käyttökelpoisuuden säilyttämisessä.

– Suomessa on paljon korjaamista odottavaa rakennuskantaa. Hankkeita ei pidä tarpeettomasti viivästyttää rahoituksen saatavuuteen tai hallinnollisiin prosesseihin liittyvillä esteillä, Riikka Vaaja sanoo.

Sääntelystä ennakoitavaa ja toteuttamiskelpoista

EU-sääntely vaikuttaa laajasti rakentamisen toimialaan. Muun muassa tuotteiden vastuullisuuteen, turvallisuuteen, jäljitettävyyteen ja raportointiin liittyvät vaatimukset edellyttävät yrityksiltä muutoksia toimintatapoihin ja järjestelmiin.

Uudelle sääntelylle on varmistettava vähintään kahden vuoden siirtymäaika, jotta yritykset ehtivät sopeutua uusiin vaatimuksiin. RASI ry edellyttää myös EU-sääntelyn sallimien kansallisten joustojen hyödyntämistä, tarpeettomien raportointivelvoitteiden karsimista sekä sääntelyn kustannusvaikutusten avointa arviointia.

Erityisesti rautakaupassa tuotteiden elinkaaret ja varaston kierto voivat olla pitkiä. Yritysten on pystyttävä ennakoimaan tulevat vaatimukset riittävän ajoissa.

– Yritykset tarvitsevat ennakoitavuutta voidakseen investoida ja kasvaa. Se koskee yhtä lailla kotitalousvähennystä, rakentamisen edellytyksiä kuin sääntelyäkin. Päätösten vaikutuksia on tarkasteltava koko toimialan näkökulmasta, Riikka Vaaja painottaa.

Kotitalousvähennyksen vakiinnuttaminen, rakentamisen rahoituksen ja lupaprosessien sujuvoittaminen sekä toteuttamiskelpoinen EU-sääntely tukevat samaa päämäärää: kotitalouksien, taloyhtiöiden ja yritysten mahdollisuuksia investoida tulevaisuuteen.

Lisää artikkeleita aiheesta

Asuminen

EU:n takausjärjestelmästä ratkaisu taloyhtiöiden remonttilainoille?

Asuminen ja kohtuuhintaisten asuntojen tarve on nyt ensimmäistä kertaa lyönyt läpi EU-agendalle. Näin sanoo europarlamentaarikko ja EU-parlamentin talous- ja raha-asiain…

Asuminen

Olisiko aika luopua asunto-osakeyhtiömallista?

Taloyhtiöiden tilanne ei tällä hetkellä ole kovinkaan hyvä. Korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta ja viime vuosina myös taloyhtiöiden taloudellinen tilanne on…

Asuminen

Tekijöitä saatavilla hyvin – nyt on hyvä aika tehdä remontteja

Merkittävä osa suomalaisista asuu taloyhtiöissä, joista on pidetty vaihtelevasti huolta. Asuntokannan yleinen kunto onkin ollut laskussa: korjauksia on tehty vähemmän…