Asuminen, Rakentaminen

Asuntorakentamisen matala taso uhkaa Suomen kasvua

Asuntorakentaminen jatkuu Suomessa historiallisen matalalla tasolla. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry arvioi, että vuonna 2027 käynnistyy vain noin 15 000 asunnon rakentaminen, joista valtion tukemia asuntoja on vain noin 2 000.

Kohtuuhintaisten asuntojen saatavuudella on suora yhteys työvoiman liikkuvuuteen, yritysten mahdollisuuksiin saada työntekijöitä sekä Suomen talouskasvuun.

Pitkittyessään vähäinen rakentaminen uhkaa työvoiman liikkuvuutta, talouskasvua ja kohtuuhintaisten asuntojen saatavuutta erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla. KOVA ei odota asuntorakentamiseen merkittävää käännettä parempaan myöskään vuonna 2027. Huoli ei koske vain rakentamisen tämänhetkistä alhaista tasoa, vaan ennen kaikkea sitä, riittääkö kasvukeskuksissa asuntoja tulevaisuuden tarpeisiin.

Jo nyt väestöltään kasvavilla alueilla on pulaa erityisesti kohtuuhintaisista asunnoista. KOVA arvioi niiden kysynnän kasvavan edelleen.

Kohtuuhintaisten asuntojen saatavuudella on suora yhteys työvoiman liikkuvuuteen, yritysten mahdollisuuksiin saada työntekijöitä sekä Suomen talouskasvuun. Siksi asuntopolitiikkaa ei KOVAn mukaan voida tarkastella muusta talous- ja kasvupolitiikasta erillisenä kysymyksenä.

– Asuminen ei ole erillinen politiikkasektori, vaan olennainen osa talous-, työllisyys-, kasvu- ja kaupunkipolitiikkaa. Ilman riittävää määrää kohtuuhintaisia asuntoja työvoima ei liiku sinne, missä työtä on, yritysten on vaikeampi saada työntekijöitä eikä Suomi pysty hyödyntämään kasvun mahdollisuuksiaan. Ongelma korostuu suurissa kaupungeissa. Siksi asumisen on oltava yksi kevään 2027 eduskuntavaalien keskeisistä kysymyksistä, sanoo KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen.

KOVA esittää, että seuraava hallitus asettaa kohtuuhintaiselle asuntotuotannolle selkeän määrällisen tavoitteen. Suomessa tulisi rakentaa vuosittain vähintään 6 000 kohtuuhintaista vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, jotta tulevaisuuden asuntotarpeeseen voidaan vastata.

Samalla asumisoikeusasuntojen uudistuotanto tulisi käynnistää uudelleen ensi hallituskaudella.

Kohtuuhintaista asuntotuotantoa tarvitaan kaikissa suhdannetilanteissa. Rakennusalan taantumassa sen merkitys korostuu entisestään: tuotannon lisääminen tukisi rakennusalan työllisyyttä ja ehkäisisi asuntopulan syntymistä kasvavilla alueilla tulevina vuosina.

Asuntomarkkinoita onkin tarkasteltava nykyhetkeä pidemmälle. Vaikka asuntoja on monilla alueilla tällä hetkellä hyvin saatavilla, tilanne voi muuttua nopeasti, jos uudistuotanto pysyy pitkään poikkeuksellisen vähäisenä. Tämän päivän alhainen rakentaminen näkyy asuntotarjonnassa vasta tulevina vuosina.

– Kohtuuhintaisten asuntojen puutetta ei ratkaista nopeasti siinä vaiheessa, kun ongelma on jo syntynyt. Asuntojen suunnittelu ja rakentaminen vievät aikaa. Siksi päätökset on tehtävä ennen kuin pula on käsillä. Kasvavilla alueilla on huolehdittava siitä, että koteja riittää myös tulevina vuosina, Parkkonen toteaa.

Edellytykset investoinneille

Asuntomarkkinoiden haasteet ovat erilaisia alueilla, joilla väestö vähenee. Näillä alueilla asuntoyhtiöiden voi olla vaikea saada rahoitusta esimerkiksi välttämättömiin peruskorjauksiin.

KOVA korostaa, että myös väestöltään vähenevillä alueilla asuntokantaa on voitava uudistaa vastaamaan muuttuvia tarpeita. Olemassa olevia asuntoja on pystyttävä korjaamaan muun muassa esteettömiksi ja energiatehokkaammiksi.

Valtion tuella rakennettujen asuntojen korjaamista vaikeuttaa rahoituksen saatavuuden lisäksi Valtion tukeman asuntorakentamisen keskuksen vaatimus kunnan omavelkaisesta takauksesta korkotukilainalle. Kuntien mahdollisuudet ja halukkuus takausten myöntämiseen vaihtelevat huomattavasti.

KOVA katsoo, että väestöltään vähenevillä alueilla toimivien vuokrataloyhtiöiden toimintaedellytysten turvaaminen edellyttää valtiolta nykyistä vahvempia toimia.

– Väestöltään vähenevien alueiden ongelmia ei ratkaista antamalla asuntokannan rapistua. Asuntopolitiikan tehtävänä on vastata sekä kasvavien että pienenevien alueiden erilaisiin tarpeisiin. Myös pienenevillä paikkakunnilla tarvitaan hyväkuntoisia, esteettömiä ja tarkoituksenmukaisia asuntoja, Jouni Parkkonen sanoo.

KOVA korostaa, että valtion ja kuntien päätösten on luotava edellytykset kohtuuhintaisen asumisen pitkäjänteisille investoinneille. Asuntopolitiikka tarvitsee ennakoitavuutta sekä ratkaisuja, jotka mahdollistavat uusien kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen rakentamisen ja olemassa olevan asuntokannan ylläpitämisen myös haastavassa markkinatilanteessa.

Lisää artikkeleita aiheesta

Puurakentaminen

Miksi puurakentamisen suuri läpimurto ei ole toteutunut?

Vastoin toiveita, ajatuksia ja tavoitteita, puurakentamisen suurta läpimurtoa ei olla vielä koettu Suomessa. Eri hallitukset ovat 1990-luvun alkupuolelta lähtien yrittäneet…

Asuminen

Asuntorahoituksen käytännöt eroavat suuresti Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa

Korkojen ja kustannusten nousu vuonna 2022 hyydytti Suomen lisäksi asuntorakentamisen muissakin Pohjoismaissa. Ruotsissa ja Tanskassa päästiin kasvu-uralle vuonna 2025, mutta…

Asuminen

Professori Mari Vaattovaara: Suomen uudistettava asuntorakentamista

Kestävä ja ekologinen kaupunkirakentaminen syntyy inhimillisen mittakaavan asuinympäristöstä ja monimuotoisesta kaupunkirakenteesta. Nyt tarvittaisiin kokeiluja, tuotekehitystä ja rohkeutta kyseenalaistaa vakiintuneet toimintamallit.…