Asuminen, Rakentaminen

Rakentamisen hinta nousee taivaisiin sadoilla kaavamääräyksillä

Tarkat, osin tiukatkin kaavamääräykset nostavat rakentamisen kustannuksia jopa yli 30 prosenttia. Tämä vaikuttaa suoraan uusien asuntojen hintaan.

Asuntorakentamisessa kustannukset määräytyvät pitkälti hankekoon, perustusolosuhteiden, pysäköintiratkaisun, talojen massoittelun ja asuntojakauman kautta, joita säädellään kaavoituksella. Kuvassa Skanska CDF:n kehittämän monikäyttäjätalo Firdon rakennustyömaa Helsingin Keski-Pasilassa viime vuonna. Kuva: Juho Kuva/Skanska

Suomalaiset usein kritisoivat EU:ta liiallisesta sääntelystä, suoranaisesta sääntöviidakosta. Mutta myös Suomi on lukuisien erilaisten sääntöjen maa ja me suomalaiset olemme varmasti yksi maailman uskollisimmista maista myös noudattamaan niitä. Sääntö-Suomi onkin monista yhteyksistä tuttu käsite.

Sääntö-Suomen käsite tunnetaan myös rakennusalalla. Erityisesti kaavamääräykset voivat olla hyvinkin yksityiskohtaisia, suorastaan ylisääteleviä. Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry:n ja Kiinteistöliitton vuonna 2021 tekemä selvitys kaavamääräysten kustannusvaikutuksista osoittaa, että määräysten kokonaisuudella on merkittävä kustannusvaikutus rakentamiskustannuksiin, ja näin ollen myös asumisen hintaan.

Tilaajille 🔒 Maksullista sisältöä

Sisältö on vain tilaajille.

Kiinteistö & energia on lehti kiinteistöalan ammattilaisille; kiinteistön omistajille/kehittäjille, suunnittelijoille, rakentajille, isännöitsijöille ja taloyhtiöpäättäjille. Lehti käsittelee kiinteistöjen rakentamista, kunnossapitoa, korjausta ja kehitystä ja erilaisia alaan liittyviä ratkaisuja, erityisesti energianäkökulma huomioiden. Lehden teemoissa mukana mm. energiatehokkuus, uusiutuva energia, korjausrakentaminen, taloyhtiöiden suunnittelu ja johtaminen, kiinteistöhuolto, kiinteistöjen turvallisuus, talotekniikka, kiinteistöhallinnan uudet teknologiat ja digitaaliset ratkaisut. Digitilauksella saat käyttöösi kaikki Kiinteistö & Energia -digilehdet.

Voit tilata Kiinteistö&Energian joko printtilehden ja verkkolehden yhdistelmätilauksena tai verkkolehtitilauksena.

Tilausvaihtoehdot:

https://esuite-karprint.atexsoftware.com/

Lisää artikkeleita aiheesta

Puurakentaminen

Miksi puurakentamisen suuri läpimurto ei ole toteutunut?

Vastoin toiveita, ajatuksia ja tavoitteita, puurakentamisen suurta läpimurtoa ei olla vielä koettu Suomessa. Eri hallitukset ovat 1990-luvun alkupuolelta lähtien yrittäneet…

Asuminen

Olisiko aika luopua asunto-osakeyhtiömallista?

Taloyhtiöiden tilanne ei tällä hetkellä ole kovinkaan hyvä. Korjausvelka kasvaa vuosi vuodelta ja viime vuosina myös taloyhtiöiden taloudellinen tilanne on…

Asuminen

Kumpi on edullisempi: kiinteä sopimus vai pörssisähkö?

Luvut ovat karut. Pörssisähkön kuukauden keskihinta oli tammikuussa 14,72 senttiä per kilowattitunti ja helmikuun alkupuolella keskihinta nousi peräti 29,02 senttiin…