Suurimmat ongelmat käyttöönottotarkastuksissa ja niiden dokumentoimisessa
Energian kallistuminen sai monet taloyhtiöt ja omakotiasujat kiinnostumaan aurinkopaneeleista. Aurinkovoimalat ovatkin yleistyneet parin viime vuoden aikana. Väärin asennettu aurinkopaneeli on paloturvallisuusriski. Kuluvana vuonna tutkimuksella on selvitetty paneeleiden asennuksia.
Aurinkopaneeleiden asennuksissa on ilmennyt jonkin verran ongelmia. Niitä kartoitetaan Aurinkosähköjärjestelmien asennusten riskikartoitus -hankkeessa. Riippumattoman tutkimushankkeen tarkoituksena on antaa puolueetonta tietoa kiinteistön aurinkosähköjärjestelmän laadusta ja turvallisuudesta. Mukana on neljä oppilaitosta, kaksi Satakunnasta ja kaksi Pirkanmaalta.
Aurinkosähköjärjestelmien asennusten riskikartoitus (AURISKI) -hankkeen tarkoituksena on kartoittaa pienen kokoluokan, pääasiassa vuonna 2022 tai sen jälkeen asennettuja, aurinkosähköjärjestelmiä ja tarkastella niiden vaatimusten mukaisuutta, dokumentointia, asennusten laatua ja sähköturvallisuutta. Lisäksi hankkeen tarkoitus on edistää toisen asteen ja korkea-asteen sähköalan opiskelijoiden yhteistyötä ja lisätä opiskelijoiden ymmärrystä alan eri toimijoiden vastuista ja työtehtävistä.
– Konkreettisin tulos hankkeesta on urakoitsijoille laadittava ohjeistus, jonka avulla parannetaan uusien aurinkosähköjärjestelmien asennusten sähkö-, palo- ja käyttöturvallisuutta sekä standardinmukaisuutta. Hankkeen uutuusarvo on aurinkosähköjärjestelmien riskikartoituksessa, järjestelmien standardienmukaisuuksien selvittämisessä ja uudenlaisessa yhteistyömallissa oppilaitosten ja eri koulutusasteiden opiskelijoiden välillä, sanoo Tampereen ammattikorkeakoulun sähköisen talotekniikan lehtori Juho Ylipaino. Hän on yksi selvityshankkeen projektipäälliköistä.
Tarkoitus on käydä lävitse kuutisenkymmentä järjestelmää palanen palaselta.
– Emme tee konkreettisia mittauksia järjestelmiin, vaan pyrimme dokumentoimaan vakioidun silmämääräisen tarkastuksen mukaisesti, miten järjestelmät on asennettu ja kuinka hyvin ne vastaavat alan vaatimuksia. Heinäkuussa noin 60 kohteesta 50 oli käyty läpi. Asennusten taso on yleisesti ottaen siistiä ja hyvää.
Ylipainon mukaan asentajat osaavat perustyönsä. Yksittäisiä puutteita on joitakin tullut vastaan, mutta kokonaisuutena asennustyö on laadukasta.
– Järjestelmien laatu vaihtelee jonkin verran, mutta laatu on mielestämme tasoittunut ja parantunut vuoden 2021 aikaisesta tasosta. Tällöin alkanut Euroopan energiakriisi osaltaan aiheutti kysyntäpiikin aurinkosähkömarkkinoille, jolloin järjestelmien kysyntä ylitti tarjonnan määrän.
Dokumentoinnissa puutteita
Puutteita JuhoYlipainon mukaan on edelleen etenkin järjestelmien dokumentoinnissa, kaapeleiden mekaanisessa suojauksessa ja invertterien asennuskäytänteissä.
– Usein kaapelien läpivienneistä puuttuu suojaukset mekaanista rasitusta vastaan. Ajan myötä esimerkiksi kaapelin vaippa saattaa mennä rikki, mikä synnyttää paloturvallisuusriskin. Kaapeli ei välttämättä vaurioidu heti uutena, mutta ajan saatossa riski rikkoutumiselle kasvaa.
Tyypillisin puute mekaanisessa suojauksessa on paneeliketjun kaapelien tullessa katolle esimerkiksi peltikaton harjan alta, jolloin pellin terävä reuna aiheuttaa todellisen riskin ilman mekaanista suojaa olevan kaapelin vaurioitumiselle. Myös invertterin asennusalusta tulee olla palamatonta materiaalia ja invertteri voi olla tästä huolimatta asennettu suoraan palavalle materiaalille ilman palosuojalevyä.
– Tätä vaativa standardi on tullut voimaan vuoden 2023 alusta, mutta vaatimus palamattomalle asennusalustalle on ollut invertterivalmistajien ohjeissa jo pitkään. Kuitenkin, vaikka puutteita on, ovat isot linjat hyvällä mallilla ja yleensä suojaus tulipaloa vastaan on asiallinen, Ylipaino toteaa.
Ehkä suurimmat ja yleisimmät puutteet ovat ilmenneet aurinkosähköjärjestelmien dokumentoinnissa
– Aurinkosähköjärjestelmälle pitäisi aina tehdä lain velvoittama käyttöönottotarkastus ja täyttää käyttöönottotarkastuspöytäkirja, joka tulee luovuttaa kiinteistön haltijalle. Monissa kohteissa käyttöönottopöytäkirja on täytetty puutteellisesti, eikä sen perusteella voida tietää onko kaikkia vaadittuja mittauksia ja testejä suoritettu, Ylipaino huomauttaa.