Aurinkosähkökapasiteetti kasvoi viime vuonna peräti 66 prosenttia – ja tämä on vasta alkua
Suomeen on rakennettu valtavasti uusia aurinkovoimaloita. Aurinkosähkökapasiteetti viime vuonna kasvoi vuoteen 2021 verrattuna 66 prosenttia. Ja tämä on vasta alkua alan toimijoiden mukaan.
Suomea ei välttämättä mielletä aurinkoenergialle sopivaksi maaksi meidän vaikeroidessamme usein syksyn ja talven pimeyttä. Todellisuudessa Suomessa on paljon potentiaalia aurinkosähkön tuotantoon. Suomessa kesällä aurinko paistaa pitkään ja alkuvuodesta aurinkopaneeleiden tuottoa kasvattaa viileä ilmasto, sillä kylmä aurinkopaneeli tuottaa lämmintä paneelia tehokkaammin.
Suomen aurinkosähkökapasiteetti on nyt noin 734 megawattia, viime vuonna kapasiteetti kasvoi 66 prosenttia. Tänä vuonna kysynnän kasvu vaikuttaa alkuvuoden perusteella etenkin isojen aurinkovoimaloiden osalta jatkuvan vahvana.
Alan toimijoiden mukaan tämä on vasta alkua. Pelkästään Helsingin kaupungin energiayhtiö Helenin omistama, vuoden 2024 lopussa valmistuva Kalannin aurinkopuisto, kooltaan 206 megawattia, tulee nostamaan koko Suomen aurinkosähkökapasiteettia merkittävästi. Kalannin kokoisia ja vähän pienempiä aurinkopuistoja alkaa valmistua kuluvasta vuodesta eteenpäin useita. Teollisen mittaluokan aurinkosähköhankkeita on vireillä niin paljon, että kymmenen vuoden kuluttua auringon avulla voimme tuottaa sähköä yhtä paljon kuin mitä uusi Olkiluoto 3 -ydinreaktori tuottaa.
Suomi käy läpi suurta energiamurrosta sähkön tarpeen noustessa merkittävästi. Kantaverkkoyhtiö Fingrid arvioi, että Suomen sähkönkulutus tulee kasvamaan nykyisestä yli 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. LUT-yliopiston mukaan tulevaisuudessa kaksi kolmasosaa päivittäisestä energiatarpeesta saadaan suoraan uusiutuvista energialähteistä. Aurinkoenergialla on tässä kehityksessä merkittävä rooli.
– Suomi on aika hyvä maa aurinkoenergian kannalta. Auringon energiasäteily on hyvällä tasolla ”maantieteellisen bumerangin” alueella, joka ulottuu Kokkolasta Imatralle. Tällä alueella aurinkovoiman tuottopotentiaali on pohjoisen Keski-Euroopan luokkaa, sanoo Martti Malmivirta. Hän on aurinkoenergiayhtiö Korkia Oy:n hallituksen jäsen.
– Aurinkovoima on maailmanlaajuisesti nopeimmin kehittyvä energiamuoto. Lappeenrannan teknillisen yliopiston mukaan aurinkoenergialla voidaan tuottaa tulevaisuudessa kymmeniä prosentteja Suomen uusiutuvan energian tarpeesta, hän jatkaa.
Turvallinen ja vakaa
Aurinkoenergian potentiaalin hyödyntämiseksi Suomeen perustettiin vuoden alussa teollisen mittakaavan kehittäjien toimesta Auringosta Energiaa -koalitio. 17 yrityksen yhteenliittymä pyrkii lisäämään maamme energiantuotannon omavaraisuutta ja kehittämään huoltovarmuutta parantamalla aurinkovoiman rakentamisen edellytyksiä Suomessa ilman valtion tukia.
Yhteenliittymän jäseniä ovat Better Energy, Energiequelle Oyj, European Energy Suomi Oy, Fortum Renewables Oy, Forus Oy, Helen Oy, Ilmatar Energy Oy, Korkia, Neoen Renewables Finland Oy, Neova Oy, OX2, SAJM Holding Oy, Skarta Energy Oy, Solarigo Oy, Solmar Consulting, Tornator Oyj ja Valorem Energies Finland Oy.
– Teollisen mittakaavan aurinkoenergiatuottajat eivät tarvitse valtion tukea, jos ne sijaitsevat järkevillä paikoilla. Auringosta Energiaa -koalition toimijat ovat valmiita investoimaan yli 10 miljardia euroa aurinkovoimaan Suomessa lähivuosien aikana, toteaa Martti Malmivirta.